Suurin osa lainoista haetaan netistä

Netistä lainaaminen on yleistynyt nykyaikana rajusti. Lainojen saaminen internetin kautta on todella helppoa ja jopa suurempienkin pankkilainojen hakeminen verkossa onnistuu vaivattomasti. Pikaluotto netistä haettuna tulee tilille vain muutamissa minuuteissa, eikä hakemuksen täyttämiseenkään mene paria minuuttia kauempaa.

Aina ei näin ole ollut, vaan enne esimerkiksi tuhansien eurojen pankkilainoista piti mennä keskustelemaan paikan päälle. Nykyään esimerkiksi Nordean tarjoamaa joustoluottoa voi hakea internetin kautta jopa 25 000 euroon asti, ilman vakuuksia tai takaajia.

Lainaa netistä saa siis nykyään erittäin helposti ja nopeasti suuriakin summia, joten ei ole ihmekään että netistä lainaaminen on yleistynyt niin rajusti. Internet on helpottanut huomattavasti myös muitakin kuin lainapalveluita ja esimerkiksi puhelinliittymien solmiminen internetin kautta on lisääntynyt huomattavasti.

Tärkeänä huomiona voitaisiin pitää myös, että lainojen hakemisen lisäksi myös lainojen vertailu ja kilpailuttaminen netin kautta on helpottunut huomattavasti. Esimerkiksi pikalainavertailuja löytyy Google haulla nykyään varmasti yhtä paljon kuin itse pikalainapalveluitakin. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, ettei ihan kaikki vertailut ole aivan yhtä hyviä kuin toiset, joten jopa vertailujakin kannattaa vertailla keskenään.

Todellinen vuosikorko
Mitä pikavipit oikeasti ovat?

Leave a Reply

Your email address will not be published / Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>